Tulipalot

Hirsisessä ulkorakennuksessa leimahti tulipalo Oripään Palontiellä

TS/Marttiina Sairanen

Oripään Palontiellä syttyi hirsinen ulkorakennus tuleen tänään maanantai-iltapäivällä ennen kello neljää.

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Palokunta pääsi paikalle syttymisvaiheessa ja siten vaaraa leviämisestä viereisiin rakennuksiin ei ollut. Päivystävän palomestarin Matti Schwartzin mukaan seuraava läheisin rakennus sijaitsi noin kymmenen metrin päässä.

– On aavistus, että rakennuksen yläpohjan puruissa olisi tapahtunut itsesyttymä, mutta tämä on vain epäily. Palonmerkit ovat sellaiset ja välipohjasta tuli on lähtenyt, Schwartz kertoo.

Naapuri teki pelastuslaitokselle ilmoituksen palosta havaitessaan savua tulevan rakennuksesta.

Palon raivaustyöt saatiin päätökseen hieman kello kuuden jälkeen illalla. Ulkorakennukseen paloi aukko välipohjaan, mutta rakennus on vielä käyttökelpoinen. Ulkorakennus toimii varastona.

Juttua päivitetty kokonaan klo 19.07

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.