Pankit

Osuuspankin järjestelmävirhe sotkee verkkopankin saajatietoja – laskut voi kuitenkin hyväksyä ja maksaa normaalisti

Riitta Salmi
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Osuuspankkikonsernin järjestelmävirhe sotkee laskuttajatietoja verkkopankista maksettaessa. Maksettaessa maksun saajan kohdalla saattaa näkyä laskuun liittymättömän yrityksen nimi. Tilinumerossa virhettä ei kuitenkaan ole ja maksu ohjautuu oikealle saajalle, eikä maksajan tarvitse tehdä toimenpiteitä.

Turun seudun Osuuspankin asiakkuusasiantuntija Päivi Pohjosen mukaan ongelman juurisyy on löydetty, mutta virheen korjaaminen vie aikaa. Arvion mukaan vika saadaan korjatuksi ensi viikon tiistaina.

– Saajan tilinumero näkyy oikein, mutta saajan nimi on saattaa olla joku muu kuin tilin oikea omistaja. Tämä tietysti aiheuttaa ongelmia, kun maksajat ihmettelevät, miksi saajana näkyy sellainen taho, mistä ei ole ostanut mitään, Pohjonen sanoo.

Pohjonen korostaa, että tilisiirto tapahtuu aina tilinumeron perusteella, joten laskut voi maksaa ja hyväksya normaalisti virheestä huolimatta.

Ongelman laajuudesta ei tällä hetkellä ole tarkkaa tietoa. Ainakin Turun Sanomat Oy:n laskuja maksettaessa kyseinen ongelma on tullut esille. Pohjosen mukaan kaikkien laskujen kohdalla virhettä ei kuitenkaan ole.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
joulumuori
Pankkien surkea tila
Voi pankkeja. On ohjelmistoja käytössä joita eivät hallitse pankit ei asiakkaat.
Tablettini tarvittavan käytön osaan , printtiä ei ole. Viime tiistaina olin kutsunut itseni kylään jossa ajattelin printtaavani koronapassin iltaista ravintolakäyntiä varten. Toinen passi ok mutta toisen kirjautumisen kohdalla kone ilmoitti ettei op tunnistus juuri nyt onnistu. Vierailusta tuli pitempi kuin olin suunnitellut, toimihan se ’toisena ajankohtana.’
Palvelun parantamiseksi pankit sulautuvat yhteen, virkailijat ovat lähinnä muisto vain ja omia rahojaan ja raha-asioitaan voi pankissa hoitaa kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia, keskipäivällä. Ja aina on kyse palvelun parantamisesta, silloinkin kun puhelut nauhoitetaan varttin odotuksen jälkeen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Pankkien surkea tila
Ja varsin kummallista on, että pankit edellyttävät - ja niillä on jopa oikeus edellyttää - että asiakkaat hoitavat oman puolensa tietotekniikan käytöstä täydellisesti ja virheettä. Pitää olla oikeat laitteet, yhteydet, turvallisuus, tunnukset, ei saa tulla näppisvirheitä... Ja nämä täydellisyyden vaatijat sitten itse mämmivät tietotekniikassaan jatkuvasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ville
Vast: Pankkien surkea tila
Kannattaa äänestää jaloillaan ja vaihtaa pankkiin jonka konttorit on auki 5-6 päivänä viikossa ja muutenkin kuin "virka-aikoina".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit