Koronarajoitukset

Alueita patistellaan tiukempiin otteisiin – rokotettujen ja lasten päästävä paremmin testeihin

Antti Aimo-Koivisto
Eduskunta keskusteli tiistaina tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa hallituksen neuvottelujen jälkeen.
Eduskunta keskusteli tiistaina tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessa hallituksen neuvottelujen jälkeen.

Hallituksen mukaan useilla alueilla tarvitaan uusia rajoituksia ja lisätoimia. Rajoituksia tarvitaan myös niin sanotun kohtalaisen riskin tilaisuuksissa, tiloissa ja toiminnoissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että rajoituksia voisi tulla muun muassa ulkona järjestettäviin yleisötilaisuuksiin, ryhmäliikuntaan, joukkueurheiluun sekä kaukoliikenteen juniin ja busseihin. Koronapassilla näistä toimista voisi vapautua.

Aiemmin rajoituksia on voinut kohdistaa vain merkittävän riskin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joissa kontakteja on enemmän.

Neljätoista sairaanhoitopiiriä sekä Ahvenmaan maakunta ja Rovaniemen kaupunki ovat koronaviruksen leviämisalueita. Hallituksen mukaan erityisesti epidemian leviämisalueilla on otettava entistä laajemmin eri keinoja tartuntojen leviämisen estämiseksi.

– Näitä keinoja on jo otettu käyttöön muun muassa kiristämällä alueellista ja valtakunnallista maskisuositusta ja ravitsemisliikkeiden rajoituksia. Lisäksi tarvitaan nykyistä laajemmin tilaisuuksien, tilojen ja toimintojen rajoituksia epidemian leviämisalueilla, kerrottiin tiedotteessa hallituksen neuvottelujen jälkeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Marin osallistui flunssan takia etänä

Hallitus kokoontui neuvottelemaan pahentuneesta koronatilanteesta ja omikronmuunnoksesta Säätytaloon tiistaina. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sanoi neuvottelujen jälkeen olevansa huolissaan Etelä-Afrikasta kantautuneista tiedoista uudesta omikronmuunnoksesta. Kiurun mukaan uutiset ovat huolestuttavia, sillä uusi virusmuunnos voi mahdollisesti levitä tällä hetkellä vallalla olevaa deltamuunnosta nopeammin ja se voi osata myös väistää nykyistä rokotesuojaa.

– Näihin epävarmoihin kysymyksiin saadaan seuraavien päivien aikana vastaus, mutta hallitus ei voi jäädä odottamaan, vaan meidän on varauduttava myös pahempiin skenaarioihin, Kiuru jatkoi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) osallistui neuvotteluihin etäyhteydellä, sillä kärsi lievistä flunssaoireista. Hän ei antanut julkisuuteen kommentteja.

Etätyösuositus leviämisalueille

Hallitus linjasi, että valtakunnallinen etätyösuositus otetaan uudelleen käyttöön. Se koskee koronaepidemian leviämisalueita.

Asia vaatii valtioneuvoston periaatepäätöksen, joka on tarkoitus hyväksyä torstaina.

Hallitus käsitteli myös tartuntatautilain uutta pykälää, jolla voidaan edellyttää sosiaali- ja terveysalan työnantajalta velvollisuutta huolehtia siitä, että henkilöstö ei aiheuta hoidettaville tartuntavaaraa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi viikolla.

Kiurun mukaan myös testaus- ja jäljitystoimintaa on saatava tehostettua. Rokotettujen ja lapsien on päästävä testiin nykyistä paremmin.

– Kotitestien laajentaminen ja antigeenitestien hyödyntäminen on osa tätä kokonaisuutta.

Kirje kolmosrokotteista terveyskomissaarilta

Suomi on saanut Kiurun mukaan EU:n terveyskomissaarilta kirjeen, jossa kannustetaan kolmansien rokotusten etenemisessä. Kiurun mukaan Suomi on verrokkimaita osittain jo jäljessä rokottamisessa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiurun mukaan Suomella on tällä hetkellä puolitoista miljoonaa rokotetta varastossa ja miljoona rokotetta tulee maahan ennen joulua, joten rokotteiden saatavuus ei ole ongelma.

– Pikemminkin olisin tällä hetkellä huolissani siitä, että meidän rokotekapasiteettimme on osittain tyhjäkäynnillä, Kiuru sanoi.

Päivitetty 30.11.2021 kello 22.22: Uutista päivitetty kauttaaltaan.



Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sepponen
Juu
Jaa että kolmannet rokotukset, ku eipä ole edes 2 piikkiä auttanut... uutta O'Macron varianttia pukkaa ja siihen ei mikään nykyinen piikki toimi...hullun hommaa.

Ihan ilmainen ehdotus, mitäs jos vaikka testaisitte nämä oireelliset 2 piikin ottaneet, passit pois jos vähänkin joku lasten PCR-arpajaistesti näyttää posia.

Alkaa olla se päivä käsillä jolloin palautetaan sotilaspassi ja muutetaan jonnekki järkevämpään maahan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit