Luonnonsuojelu

Pomponrahkan suoalueelle avustus ympäristön saattamiseksi takaisin luonnontilaan

TS/Timo Jakonen
Pomponrahkan suoaluetta palautetaan luonnontilaan.

Turun kaupunki on saanut ympäristöministeriöltä Kunta-Helmi-ohjelmaan liittyvän avustuksen Pomponrahkan suoalueen saattamiseksi takaisin luonnontilaan. Myös suon vesitaloutta pyritään palauttamaan. Suon luontoarvot ovat merkittävästi heikentyneet suoalueella aiemmin tehtyjen ojitusten aiheuttaman kuivumisen vuoksi. Suolle kasvanut runsas puusto on myös osaltaan pahentanut kuivumista haihduttamalla vettä.

– Ojituksen myötä puusto on lähtenyt kasvamaan ja nyt on tarkoitus palauttaa suo luonnontilaan. Monena talvena alueelta on poistettu puustoa. Nyt pistetään ojituksia tukkoon, että vedenpinta lähtisi nousemaan, kertoo Turun kaupungin metsätalousinsinööri Timo Vahala.

Työt alkavat Pomponrahkalla elokuussa ja jatkuvat vuoteen 2022 asti. Töiden aikana luonnonsuojelualueen läpi virtaavia avo-ojia luonnonmukaistetaan, osa ojista täytetään tai padotaan. Täyttöön käytetään ojapenkereiden maa-aineksia ja tarpeen mukaan patoamisen tukirakenteena metsänkäsittelyssä raivattujen puiden runkoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Ojitus on tehty vuonna 1979, en ole varma mikä silloin on ollut ojituksen tarkoituksena. Kenties juuri saada metsää kasvamaan. 1970-luvulla ojitettiin valtaosa Suomen soista ja niistäkin ojituksista noin kolmasosa oli turhaa. Ojituksia tehtiin tuolloin liian karuille soille, siellä ei puu kasva taloudellisesti hyvin. Siitä on aiheutunut myös Itämeren saastumista, Vahala jatkaa.

Suon vesitalouden heikkeneminen on aiheuttanut erityisesti vaateliaan sammallajiston taantumista. Ennallistamistoimista hyötyvät muun muassa erittäin uhanalainen rannikkorahkasammal ja alueellisesti uhanalaiset kampa- ja kultasammaleet.

Luonnonmukaistamista koskeva työsuunnitelma on laadittu kaupungin ympäristönsuojelun, kunnossapidon, Metsähallituksen ja Valonian yhteistyönä. Töihin on myönnetty Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lupa poiketa luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräyksistä.

Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen ELY-keskus ovat jo aiemmin toteuttaneet Pomponrahkalla ennallistamistoimenpiteitä rakentamalla vuonna 2019 maapatovallin ohitustien kevyenliikenteen väylän reunaan. Maapatovalli estää suon vesien virtauksen ohitustien kuivausjärjestelmään. Kaupunki on poistanut suoalueelta puustoa sääolosuhteiden salliessa yhteensä noin 20 hehtaarin alueelta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
Jaa-a
Rahaa tuntuu riittävän vaikka suohon upottaa. Maassamme on suota n 2 hehtaaria/ asukas. Ymmärtäisi jos tuon rahan laittaisi turvetuotanto on ja sitä myöten omaan kotimaiseen energiaan mikä kaiken lisäksi uusiutuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
bipocqueer
Vast: Jaa-a
Uhanalaista on juu;
"Suot ovat Suomen toiseksi yleisin elinympäristötyyppi. Yhteensä soita on hieman alle yhdeksän miljoonaa hehtaaria, joka vastaa 20 % Suomen kokonaispinta-alasta ja 28 % maa-alasta"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Roadrunner
Vast: Jaa-a
Niinhän se uusiutuu. Mutta kenellä on valta, se haluaa yrittää päättää mitä mielivallan hulluimpia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Jaa-a
Tuntuu käsittämättömältä että haktaan rahaa tuollaiseen jos olisi annettu ajan hoitaa niin luonto olisi korjannut ihmiset tekemiset. Nyt hyvässä lykyssä heilahtaa toiseen suuntaan eli tulee lampi ei suota. Suotkin on joskus muodostunut ihan ilman ihmisen apua. Nykyisistä lammista tulisi soita jos ihminen ei sorkkisi niiden ekosysteemiä..
Jotenkin nyky ihmisen ajatus malliin sopii se että luonto on ollut samanlaista aina eli jos se on ollut viimeiset 50 vuotta tällaista niin se on ollut aina...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Jaa-a
Huvittavaa miten vähän savuttajat ymmärtävät ympäristöasioista. Ojitetut suot ovat käytännössä pilanneet Etelä-Suomen järvet valuma-aluiltaan. Ja Keski-Suomessa myös. Soista lähtee tonneittain humusainesta joka tummentaa niin joet kuin järvet. Ja nämä sankarit hurraavat tälle omalle nurmikolle paskomisen jonkun 'kotimaisen enrgian' takia. Soiden energiakäyttö on tullut monta kertaa kalliimmaksi kuin oikeastaan mikään muu energiantuottotapa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
suo on nopeasti muuttuvaa luontoa
Suo on nopeasti muuttuva kasviyhteisö, mitä mahdetaan palauttamisella luonnontilaan käytännössä tarkoittaa, palautetaanko kosteikko tilaan ennen turpeenkasvun alkua vai keskeytetäänkö turpeenkasvu nykyhetken tilaan? Aikamoinen homma joka tapauksessa, kasvaneen turpeen kerääminen ja käyttäminen pitäisi joka tapauksessa järjestää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
manterelainen
Ihmetyttää
Tekstissä mainitaan että runsas puusto on ojituksen myötä lähtenyt kasvamaan ja monena talvena puustoa on poistettu. Mikä meteli puuston kaadosta yleensä tulee, mutta täällä se on yhtäkkiä suotavaa. Kumpi on ilmaston kannalta hyödyllisempää,, puuston kasvu, vai suon ennallistaminen. Kun vielä sanotaan, että suon ennallistaminen aluksi lisää hiilipäästöjä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit