Moottoriurheilu

Kalle Rovanperä teki rallihistoriaa – kuljettaja on MM-sarjan nuorin palkintokorokkeelle yltänyt

MICKE FRANSSON
Kalle Rovanperä ajoi ensimmäistä kertaa MM-sarjan rallissa kolmen joukkoon.
Kalle Rovanperä ajoi ensimmäistä kertaa MM-sarjan rallissa kolmen joukkoon.

Suomen uusi rallitähti Kalle Rovanperä oli viimeisen erikoiskokeen nopein ja nousi kolmanneksi sunnuntaina päättyneessä Ruotsin rallissa. Rovanperä sijoittui ensimmäistä kertaa urallaan kolmen joukkoon MM-rallissa.

Toyota-kuljettaja Rovanperä teki samalla historiaa, sillä hän on nyt nuorin MM-sarjassa palkintokorokkeelle yltänyt kuljettaja. Puuppolalainen Rovanperä on 19-vuotias.

Rovanperä ohitti viimeisellä erikoiskokeella, Power Stagella Ranskan Sebastien Ogierin. Eroa heille lopputuloksissa kertyi suomalaiskuskin eduksi 3,4 sekuntia. Power Stagen voitolla Rovanperä myös keräsi viisi lisäpistettä MM-sarjassa.

Kuraisissa keleissä ajetun typistetyn rallin voitti Toyotan Elfyn Evans, josta tuli ensimmäinen Ruotsissa voittanut brittikuljettaja. Toiseksi sijoittui Viron Ott Tänak. Rovanperä hävisi voittaja Evansille 20,2 sekuntia.

Evans siirtyi voitollaan MM-sarjan kärkeen kahden osakilpailun jälkeen.

Juttuun korjattu, että Rovanperä on puuppolalainen, ei piippolalainen, kello 19.14.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.