Aluevaalit

Jouni Lehikoinen: ”Paimion kannalta meni hyvin, kun meitä kaksi pääsi läpi”

RIITTA SALMI
Jouni Lehikoinen pääsi läpi aluevaaleissa.
Jouni Lehikoinen pääsi läpi aluevaaleissa.

Kristillisdemokraattien Jouni Lehikoisen läpimenoa moni osasi uumoilla, mutta ehdokas ei itse uskaltanut etukäteen sitä arvella.

–Kyllä tätä jännitettiin, mutta nyt tuntuu hyvältä. Paimion kannalta meni hyvin, kun meitä kaksi pääsi läpi, Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra sanoo.

Lehikoinen on iloinen saamastaan kokonaisäänimäärästä eli 472 äänestä, mutta toteaa vaatimattomasti, ettei se tällä listalla niin iso ollut, vaikka riitti läpimenoon. Hän kertoo, että oli piispanvaalien jälkeen jäämässä kokonaan pois kaikista luottamustehtävistä, mutta tuli ylipuhutuksi.

Lehikoinen on ollut paimiolaisessa kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2004 lähtien, ensin kristillisdemokraateissa ja sitten keskustan riveissä. Nyt hän ja toinen läpi mennyt kristillisdemokraatti, lietolainen lääkäri Jukka-Pekka Kuokkanen muodostavat tulevassa aluevaltuustossa kahden miehen ryhmän.

–Se mitä toivon edustavani ja voivani tässä tehtävässä hyödyntää, on nimenomaan sosiaalityön asiantuntemus, jota on työn kautta kertynyt. Ja nyt kun on pieni porukka, niin korostan yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista myös meille rakkaan Paimion eduksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.