Koronaepidemia

Opetusministeri Li Andersson: "Koululaisten pikatestaus vaatii vielä aika paljon valmistelua"

ARTTU LAITALA
Opetusministeri Li Andersson ei usko, että pikatestejä saadaan koululaisten käyttöön ihan heti. Arkistokuva.

Koululaisten koronatestaaminen viikoittain tuskin toteutuu aivan käden käänteessä. Esimerkiksi opetusministeri Li Andersson (vas.) ei usko, että koululaisten kotitestit saadaan heti käyttöön.

– Pikatestiasia on sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Sitä pitää kyllä vielä aika paljon valmistella, että saadaan vastauksia kaikkiin käytännön kysymyksiin, jotka siihen liittyvät, Andersson sanoo.

STT yritti saada lauantaina lisätietoja hallituksen koronaministerityöryhmän kouluja ja oppilaitoksia koskevista linjauksista ja suosituksista STM:stä siinä kuitenkaan onnistumatta. Kansliapäällikkö Kirsi Varhila vastasi STT:n esittämiin kysymyksiin vain lauseella tekstiviestitse.

– Yksityiskohtiin palataan valmistelun edetessä, hän kirjoitti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hallituksen ministerityöryhmä esitti perjantaina lasten ja nuorten koronarokotusten vauhdittamista ja kotitestaamisen lisäämistä. Testausta suositellaan tehtäväksi kahdesti viikossa perusasteen ja toisen asteen oppilaille. Jos opetusryhmässä todetaan useita tartuntoja, voidaan testausta lisätä tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksellä esimerkiksi kolmesta viiteen kertaan viikossa. Lisäksi koulujen ja oppilaitosten terveysturvallisuutta voitaisiin ministerityöryhmän mukaan parantaa tehostamalla maski- ja karanteenikäytäntöjä.

Vaikeassa alueellisessa epidemiatilanteessa olisi mahdollista ottaa käyttöön poikkeukselliset opetusjärjestelyt, kuten siirtyminen paikallisilla päätöksillä etäopetukseen, valtioneuvoston kanslia kertoi tiedotteessaan. Karanteenipäätökset tehdään paikallisten tartuntatautilääkäreiden toimesta. Heidän työtään ohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kouluihin on opetusministeri Anderssonin mukaan jo joulukuussa annettu ohjeet terveysturvallisuustoimien tiukentamisesta. THL sekä opetus- ja kulttuuriministeriö päivittivät ohjeet koulutuksen järjestäjille. Sen myötä muun muassa osa isoista kaupungeista on huonommassa tautitilanteessa laajentanut maskisuositusta nuorimpiin koululaisiin. Myös jatkossa oppilaiden maskisuosituksista tehdään paikallisia linjauksia, sanoo Andersson.

Koronatestejä ei ole tarkoitus tehdä koulussa vaan kotona. Se miten laajasti testejä tehtäisiin, selviää Anderssonin mukaan, kun asian valmistelu etenee sosiaali- ja terveysministeriössä.

Jos testataan laajasti, myös valmistelu kestää pidempään.

– Onko se kaikkia koskeva niin kuin ministeri (Krista) Kiuru eilen viittasi, jolloin se edellyttää aika suurta logistiikka- ja hankintaprosessia.

Anderssonin mukaan ajatus on ollut se, että jos testisuositus annetaan, perheet saavat testit koulusta julkisesti kustannettuina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Andersson pitäisi kohdennettuja testejä hyvänä ratkaisuna.

– Itse olen ajatellut, että näitä kotitestejä olisi hyvä saada käyttöön pikaisesti kohdennettuna toimenpiteenä. Jos on esimerkiksi sellainen tilanne, että luokalla tai koulussa on ollut paljon koronatartuntoja.

Laajenevasta työkalupakista huolimatta helposti leviävän koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttamia tartuntoja on mahdotonta kokonaan estää kouluissa ja oppilaitoksissa, Andersson sanoo.

Opetusministeri pitää koronaministerityöryhmän esitysten tärkeimpänä viestinä sitä, että kouluissa jatketaan edelleen lähiopetuksessa. Päätös pohjautuu Anderssonin mukaan hyvin vahvasti lausuntoihin, joita terveydenhuollon asiantuntijat ovat hallitukselle antaneet.

– Hallituksen sisällä oli vahva yhteisymmärrys siitä, että pitää nojautua asiantuntijatietoon silloin kun puhutaan lasten ja nuorten perusoikeuksista, varsinkin niin perustavaa laatua olevasta oikeudesta kuin oikeudesta käydä koulua ja oppia, Andersson sanoo.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Hima-Hönö
Koulunkäynti ja kotitestaus
Eikö tehdyistä virheistä ole otettu mitään opiksi.
Maskien sekä sairaaloiden turvavarusteiden puute ja noiden asioiden selittely-yritykset muistetaan.
Nyt perustellaan lähikoulunkäyntiä turvalliseksi moninaisin järjestelyin sekä KOTITESTAUKSIN.
Mutta kuinka nyt tuon kirjoituksen lukemalla tuleekin ilmi että on katteeton väite testauksista.
Eihän vielä ole edes hankittuna mitään mitä kehutaan jaettavaksi kouluista.
Poliitikkojen puheisiin ei ole ollut luottamista mutta noista testauksista voisi käyttää vahvempaakin ilmaisua kuin katteeton puhe.
Viittaan edelleen maskeihin. Ensin niistä ei muka ollut hyötyä mutta ilmenikin ettei niitä edes ollut.
Enkä tässä yhteydessä ota kantaa miten näitä korona-asioita on hoidettu.
Otan kantaa siihen että miten kauan tällaista "poliitikkojen muunneltua totuutta" siedetään.
Tuo kirjoitus ei ole maksumuurin takana joten ei tarvinnut ottaa lainauksia siitä.
Kokonaisuudessaan melko karua luettavaa siitä mitä on politikointi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Bimbo
Vast: Koulunkäynti ja kotitestaus
Pääasia on, että "näyttää siltä", että asia olisi hallinnassa. Ensin tehdään päätös ja suunnilleen seuraavana päivänä huomataan, että sorry vaan, sitä ei voikaan toteuttaa pitkään aikaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hmmm...
Änkyrää kansaa
Suomessa kehitetään joka asiasta ongelma. Esimerkiksi Alankomaissa jokainen koululainen tekee kaksi kertaa viikossa koronatestin omassa kotonaan. Ei ongelmaa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Änkyrää kansaa
Suomessa pitää jokainen pyörä keksiä uudelleen, mistään valmiista ja hyvin toimivastakaan ei voida ottaa oppia.

Toisaalta pääministeri, presidentti ja jopa poliisi käyttää amerikkalaista viestintäalustaa yleiseen tiedotukseen kansalle, ilman pienintäkään kritiikkiä – vaikka kanavan päivittäiskäyttäjiä on vain noin 10 % väestöstä. Iäkkäimmistä vielä vähemminkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Zädäm
Hullut
Testaaminen tulisi kohdentaa vain riskiryhmiin tai niihin, joilla on kotona k.o.- ryhmiin lukeutuvia henkilöitä. Meillä on keskuudesssamme 7 koronavirusta, joista "kausiflunssien" aiheuttavien 4:n lisäksi ovat Sars1, Mers sekä Sars2-Covid19. Ensin mainitut 4 koronaa on saatu jo kivikaudella luolissa lepakoitten kanssa eläen. Sars1 tyrehtyi (?) Kiinaan,Ja MERS elää ja voi hyvin kameleissa ja niitten hoitajissa enemmittä ongelmita. Nyt on saatu varsin benigni/ kesy Covid19 -varianti "oumicron" eli omicron. Enin osa vainajista on perussairaita tai rokottamattomia vanhuksia tai keski-ikäisiä rokottamattomia. Rokottamattomat aikuiset ottavat riskin sairastua "long-covid" -tautiin. Lapset ovat immunologisesti hyvin varustautuneita - ja jos näin ei olisi, ei olisi edes koko ihmislajia muitten nisäkkäiten joukossa. Antakaamme lasten siis elää: ilman heitö ei ole tulevaa sukupolvea; jo nyt olemme etäopetuksella tuhlanneet suuren osan ensi vuosikymmenen aktiivisista kansalaisistamme!