Turun ammattikorkeakoulu

Opiskelijat opettavat turkulaisia 5. luokkalaisia Juniori AMK:ssa

Jori Liimatainen

Turun ammattikorkeakoulun ja STEAM Turun viime vuonna käynnistämä Juniori AMK saa jatkoa. Lukuvuodesta 2021–2022 alkaen kaikki turkulaiset 5.-luokkalaiset pääsevät Juniori AMK:ssa tutustumaan tieteen, taiteen ja tekniikan maailmaan ohjatuilla pajapäivillä.

Pajoja ohjaavat Turun AMK:n ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat. Opiskelijoiden toteuttamissa pajoissa koululaiset tutustuvat korkeakoulujen arkeen muun muassa kestävän kehityksen, kemian ja musiikin saralla.

– Juniori AMK edustaa hienosti Turun AMK:ssa kehitettyä innovaatiopedagogiikkaa, kertoo Turun AMK:n johtava asiantuntija Marjo Joshi tiedotteessa.

Järjestäjien mukaan pilottivuosi onnistui erinomaisesti, vaikka suurin osa pajoista siirrettiinkin koronatilanteen vuoksi verkkoon. 98 prosenttia viidesluokkalaisista antoi pajapäiville kiittävän arvosanan.

Syksyn 2021 pajat käynnistyvät tänään ja tarjontaa on kasvatettu pilottivuodesta entisestään. Mukaan on ilmoittautunut 68 turkulaista viidesluokkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Juniori AMK on loistava esimerkki eri kouluasteiden ja toimijoiden välisestä yhteistyöstä parhaimmillaan. Yhteistyö on osa Turun kaupungin perusopetuksen STEAM-toimenpiteitä, joiden avulla lisätään tiede- ja teknologiasisältöjä peruskoulun opetukseen ja pyritään lisäämään tekniikan alojen vetovoimaa, kertoo Turun perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen.

Turun kaupungin kuntakohtaiseen opetussuunnitelmaan on kirjattu, että Elämyspolkuun kuuluvia STEAM-sisältöjä tarjotaan syksystä 2021 alkaen sekä koko ikäluokalle kuuluvina, että valinnaisina oppisisältöinä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.