Afganistan

Yhdysvallat vaatii Talebania päästämään lähtemään pyrkivät pois Afganistanista

STRINGER
Afganistanilaisia Kabulin kansainvälisen lentokentän edustalla odottamassa pois pääsyä maasta.

Yhdysvallat vaatii vallan ottanutta Taleban-liikettä päästämään Afganistanista pois pyrkivät lähtemään. Huoli maasta pääsystä on kasvanut, kun Taleban-taistelijat ovat miehittäneet tarkastuspisteitä pääkaupunki Kabulin lentokentän ympärillä.

Yhdysvaltain varaulkoministeri Wendy Sherman viittasi raportteihin, joiden mukaan talebanit ovat estäneet maasta pois yrittäviä afganistanilaisia ​​pääsemästä lentokentälle.

– Edellytämme Talebanin sallivan kaikkien Yhdysvaltojen kansalaisten, kolmansien maiden kansalaisten ja kaikkien afganistanilaisten lähteä turvallisesti ja häiritsemättä, Sherman painotti medialle.

Islamistisen Talebanin johto on viime päivinä pyrkinyt luomaan suvaitsevaisuuden vaikutelman. Taleban-johtajat ovat toistuvasti vakuuttaneet, etteivät he kosta vastustajilleen ja että Afganistanista pois haluavien annetaan vapaasti lähteä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Talebanin voitto on luonut myös pelkoja siitä, millaiseksi naisten ja tyttöjen asema muodostuu Afganistanissa. Tuoreiden tietojen mukaan naisten kuvia on peitetty tai vandalisoitu Kabulin myymälöiden näyteikkunoissa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi uutiskanava ABC Newsille antamassaan haastattelussa, että kaaos oli väistämätöntä Yhdysvaltain jättäessä Afganistanin 20 vuoden jälkeen.

– Ette siis usko, että tätä maasta lähtemistä olisi voitu hoitaa paremmin, että mitään virheitä olisi tehty? kysyi ABC:n toimittaja George Stephanopoulos presidentiltä.

– Ei, en usko että tätä olisi voitu hoitaa tavalla, jota jälkiviisaana katsoen (...) ajatus siitä, että jotenkin olisi ollut olemassa tapa lähteä ilman, että kaaosta syntyisi. En tiedä miten se olisi tapahtunut, Biden vastasi.

Maanantaina pitämässään puheessa Biden sanoi, ettei Yhdysvaltalaisten joukkojen tehtävänä Afganistanissa ollut koskaan kansakunnan rakentaminen, vaan terrorismin torjuminen, joka ei vaadi pysyvää sotilaallista läsnäoloa vieraassa maassa.

Biden toisti ABC:n haastattelussa myös puheessaan esittämän kantansa, että Yhdysvalloilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin täysi vetäytyminen aikataulun mukaisesti tai lisäjoukkojen lähettäminen Afganistaniin.

– Se oli yksinkertainen valintatilanne (...) meidän piti päättää sitoudummeko lähtemään valitsemallamme aikataululla vai lähetämmekö tuntuvasti lisää joukkoja, Biden sanoi.

Haastattelussa Biden sanoi kuitenkin, että Yhdysvaltain sotilaat jäävät Afganistaniin siihen asti, että evakuointi on saatu päätökseensä, vaikka se tarkoittaisi alkuperäisestä elokuun lopun määräpäivästä lipsumista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Yritämme saada sen valmiiksi ennen elokuun 31. päivää, mutta jos Yhdysvaltain kansalaisia on jäljellä, jäämme siihen asti että kaikki on saatu ulos.

Biden on korostanut toistuvasti sitä, ettei hän suostu vierittämään vastuuta Afganistanin sodasta enää omalle seuraajalleen. Biden on neljäs Yhdysvaltain presidentti, jonka virkakaudella Yhdysvaltain joukkoja on ollut Afganistanissa.

Tämä oli ensimmäinen Bidenin antama haastattelu Talebanin vallattua Afganistanin. Presidenttiä kritisoitiin aikaisemmin siitä, että Kabulin kohtalon ratkaisseena viikonloppuna hän oli lomalla poissa julkisuudesta. Biden keskeytti lomansa pitääkseen puheensa.

Kiivainta keskustelua Yhdysvalloissa käydään nyt maan kansalaisten ja yhdysvaltalaisia auttaneiden afganistanilaisten evakuoinnista. Yhdysvallat kertoi tiistaina saaneensa evakuoitua 3 200 ihmistä.

Suomi ilmoitti tänään, että se lisää humanitaarista apua afganistanilaisten auttamiseen. Kolme miljoonaa euroa annetaan afgaanipakolaisten auttamiseen YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta, ulkoministeriö tiedotti.

YK:n arvioiden mukaan humanitaarista apua tarvitsee Afganistanin väestöstä noin puolet.

Paineen alla ovat myös naapurimaat, joihin on paennut runsaasti ihmisiä Afganistanista.

Suomelta lisää apua afganistanilaisten auttamiseen

Ulkoministeriö: Suomalaisten evakuoinnit jatkuvat Afganistanista

Sisäministeriö evakuoitavien afgaanien sijoittamisesta – "Kuntiin mahdollisimman nopeasti"

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
1350
Yhdysvallat vaatii...
Eiköhän olisi jo se hetki kun Yhdysvallat voisi lopettaa "vaatimiset" ja ihan kaiken puuttumisen Afganistanin tekemisiin.
Yhdysvaltojen näytöt "osaamisesta" on jo annettu ja tulokset kaikkien näkyvillä.
...että eiköhän se ollut siinä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pekka Riekkinen
Paljonko taliban vaatii?
Ei olisi ihme, jos länsimaat päätyisivät maksamaan vielä lunnaita talibaneille, jotta nämä sallivat evakuointilennot Kabulista. Ensisijaisesti amerikkalaiset kun ovat jäädyttäneet pankkiensa kautta entisen hallituksen varat, jotka varmasti kiinnostavat talebaneja. Panttivankien otolla ja lunnasrahojen vaatimisella on alueella vahvat perinteet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit