Jalkapallo

Interin maalivahti vaihtaa TPS:aan – "Lähden täysillä taistelemaan ykkösmaalivahdin paikasta"

Ari-Matti Ruuska

TPS on tehnyt kauden 2022 kattavan pelaajasopimuksen maalivahti Aati Marttisen kanssa, seura tiedottaa. 24-vuotias Marttinen siirtyy TPS:aan kasvattajaseurastaan Interistä, jossa pelasi 20 liigaottelua kausilla 2016–21. Marttinen täydentää TPS:n maalivahtiosastoa, jota tähdittää jo ennestään Ykkösen viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valittu Jere Koponen.

– Sain joulukuussa mahdollisuuden harjoitella TPS:n kanssa. Silloin en vielä ajatellut asiaa sen enempää, mutta treenit olivat laadukkaita ja niissä oli vuodenaikaan nähden hyvin pelaajia mukana. Sain hyvän kuvan TPS:stä ja kun seurakin oli kiinnostunut tekemään sopimuksen, intressit kohtasivat lopulta hyvin, Marttinen taustoittaa siirtoaan tiedotteessa.

Marttinen suhtautuu positiivisesti kovaan kilpailutilanteeseensa viime vuosien ykkösvahti Koposen kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Olemme ennenkin pelanneet samassa joukkueessa ja olemme hyviä kavereita, mutta lähden täysillä taistelemaan ykkösmaalivahdin paikasta. Se on selkeä henkilökohtainen tavoite tulevalle kaudelle. Joukkueen tavoite on tietenkin selvä. Minun silmissäni TPS on aina ollut liigajoukkue ja aiomme pitää huolta, että tämän kauden jälkeen se myös on sitä, Marttinen paaluttaa.

TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson on alusta lähtien toivonut kovaa kilpailutilannetta maalivahtiosastolle.

– Vahvana periaatteena on, että jokaiselle pelipaikalle on kova, positiivinen kilpailu. Maalivahdin tontti ei ole mikään poikkeus. Aati on harjoitellut meidän kanssa, minkä lisäksi maalivahtivalmentajamme Mikko Känkänen tunsi hänet ennestään. Saimme todella hyvät suositukset Aatista. Hän on myös erityyppinen vaihtoehto kuin Koponen. Aati on kookas ja rauhallinen sekä hyvä torjuja, Johansson kuvailee.

– Tuleviin cup-otteluihin lähdetään puhtaalta pöydältä ja sekä Aati että Koponen pelaavat. Meillä on nyt todella hyvä maalivahtikaksikko Ykköseen, Johansson kehuu.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.